Nyt se on sitten ohi. Viimeinen luento oli eilen!!
Vielä pitää tehdä uskonnon essee ja käydä viikon päästä maantiedon tentissä, mutta siinä onkin sitten kaikki. Näillä näkymin saan 63 opintopistettä, joka vastaa n. 30 vanhaa opintoviikkoa...olen siis opiskellut erittäin ahkerasti, suorastaan ennätystahtia, mitä aikaisempaan opiskelijaelämääni vertaa.
8 kk vierähti tosi nopeasti. Liian nopeasti! Olisin ihan mielelläni jatkanut vielä vähän....nämä ns. monialaiset opinnot olivat kuin olisi ollut terapiassa. Sai vähän virkata ja neuloa, kokeilla kaikenlaisia grafiikan tekniikoita, vähän höylätä ja porata, vähän jumpata ja musisoida. Sain opiskella käytännössä koko ala-asteen matematiikan uudestaan ja vasta nyt voin sanoa, että OSAAN prosenttilaskut ja mittayksikkömuunnokset. Ei ne kuulkaa niin helppoja ole ollenkaan :) Ja mikä parasta, tutustuin ihaniin ihmisiin ja sain uusia ystäviä!
Maanantaina 10.5. palaan pankkiin. SEPA-töitä riittää. Hieman askarruttaa, miten paluu sujuu...muistanko enää mitään, osaanko enää mitään, pystynkö edes olemaan siellä?!?
Osa minusta haluaa opettaa, osa opiskella ikuisesti, osa tehdä nykyistä työtä. Lähitähtäimessä on kuitenkin nauttia siitä, ettei tarvitse lukea tenttiin, vaan voin täysillä keskittyä lukemaan rakastamaani englanninkielistä fantasiaa.
Tärkeimpänä tulee kuitenkin ihana kesä lasten kanssa. Heille olen velkaa paljon aikaa viime kuukausilta.
Vuosi oli hieno ja kokemus upea, kannatti kaikin puolin. Kiitos kaikille, jotka sen mahdollistivat! Tämä luokanope lähtee nyt bloginsa kanssa kesälaitumille.
Ammuu!
perjantai 7. toukokuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Motivaatiota...
Taisin viimeksi kertoa olevani menossa pojan päiväkotiin esikouluryhmään harjoittelemaan. No siellähän minä kävin...elämäni ensimmäistä kertaa missään pienten lasten kanssa töissä. Huimaa!
Olin yhtä aikaa järkyttynyt ja hurmaantunut. Järkyttynyt siinä mielessä, miten paikkaan liittynyt tietty glamour karisi heti ensi hetkinä. Levollinen, kodinomainen tunnelma ja pullantuoksu saadaan aikaan vain hoitajien kovalla työllä. Siinäkin mielessä olin vähän - jos en järkyttynyt niin - yllättynyt, että eskarissa tuntui olevan aika kova kiire. Lapset menivät hoputtamalla ja jonottamalla paikasta toiseen ja lapsiryhmälle tyypillistä pulinaa ja kikatusta hyssyteltiin koko ajan hiljaiseksi ("shhhhhh" tai "olkaa hiljaa täällä puhun nyt minä"). En itse kokenut melua ollenkaan niin pahaksi, mutta ilmeisesti siihen väsyy ajan mittaan ja vaistomaisesti alkaa komentaa lapsia olemaan hiljaa, ehkä joskus vähän turhastakin.
Eskariopetus ei pedagogisessa mielessä vakuuttanut. Päähänpaukuttaminen ("te kuuntelette nyt kun minä kerron") oli keskeisin opetusmenetelmä. Toisaalta, eskariopetus tuntuu olevan muutenkin melkoinen pintaraapaisu kaikesta lapsen koulutaipaleen alkamisen kannalta oleellisesta, joten miten paljon siinä on merkitystä ja sijaa menetelmillä? Haluan idealistisesti uskoa, että voi olla, jos niin halutaan. Niin tai näin, hyvätkin hetkensä opetuksessa oli ja todella tunnollisesti opettaja oli tunteihinsa valmistautunut. Ja aiheessa pysyttiin pitkään ja sitä integroitiin monipuolisesti. Ei hullumpaa ehkä sittenkään?
Hurmaantunut olin lapsista! Minä, jonka mielestä lastentarhanopettajan työ on vuosikaudet ollut ehkä pahinta, mitä voisin kuvitella tekeväni, pidin harjoittelujaksosta eniten juuri lasten takia! He olivat aivan ihkuja :) Tunsin olevani tykätty ja tarpeellinen. Ja syliäkin kaivattiin ja pipin puhaltajaa. Lähdin sieltä kotiin kyyneleet silmissä.
Viimeisenä päivänäni perjantaina sain pitää lapsille musiikkituokion. Pääsin käyttämään tuoreita oppejani täysipainoisen lasten musiikkitunnin valmistelusta. Se meni hyvin! Paras palaute oli, kun eskarilainen tyttö huokaisi tunnin jälkeen "aah, mun paras päivä ikinä"! Silloin viimeistään uskoin, että kyllä minusta voisi olla tähän hommaan. Mutta.
Mutta.
Se homma ei vain ehkä sittenkään ole minulle. En ole ollut vuorenvarma siitä, haluaisinko alkaa opettaa työkseni vai en, joten etenen alkuperäisen suunnitelman mukaan: toukokuussa takaisin pankkiin töihin. Ei kaikkia elämänmuutoksia tarvitse kerralla tehdä. Nyt minulla on kuitenkin muutoksen edellytyksiä olemassa, jos 20-vuotinen ura pankissa jatkossa yskähtelee.
Mutta vielä on kevättä ja koulua jäljellä. Ainakin 15 kirjallista työtä, 2 tenttiä ja monta lastenkirjaa ahkeroineena valmistaudun viimeisen perioidin rutistuksiin: kuvataidetta, musiikkia, liikuntaa, matikkaa (murtoluvut, hyi!) ja uskontoa...kaikkea ihan hirveän mielenkiintoista :D
Pian nähdään!
Olin yhtä aikaa järkyttynyt ja hurmaantunut. Järkyttynyt siinä mielessä, miten paikkaan liittynyt tietty glamour karisi heti ensi hetkinä. Levollinen, kodinomainen tunnelma ja pullantuoksu saadaan aikaan vain hoitajien kovalla työllä. Siinäkin mielessä olin vähän - jos en järkyttynyt niin - yllättynyt, että eskarissa tuntui olevan aika kova kiire. Lapset menivät hoputtamalla ja jonottamalla paikasta toiseen ja lapsiryhmälle tyypillistä pulinaa ja kikatusta hyssyteltiin koko ajan hiljaiseksi ("shhhhhh" tai "olkaa hiljaa täällä puhun nyt minä"). En itse kokenut melua ollenkaan niin pahaksi, mutta ilmeisesti siihen väsyy ajan mittaan ja vaistomaisesti alkaa komentaa lapsia olemaan hiljaa, ehkä joskus vähän turhastakin.
Eskariopetus ei pedagogisessa mielessä vakuuttanut. Päähänpaukuttaminen ("te kuuntelette nyt kun minä kerron") oli keskeisin opetusmenetelmä. Toisaalta, eskariopetus tuntuu olevan muutenkin melkoinen pintaraapaisu kaikesta lapsen koulutaipaleen alkamisen kannalta oleellisesta, joten miten paljon siinä on merkitystä ja sijaa menetelmillä? Haluan idealistisesti uskoa, että voi olla, jos niin halutaan. Niin tai näin, hyvätkin hetkensä opetuksessa oli ja todella tunnollisesti opettaja oli tunteihinsa valmistautunut. Ja aiheessa pysyttiin pitkään ja sitä integroitiin monipuolisesti. Ei hullumpaa ehkä sittenkään?
Hurmaantunut olin lapsista! Minä, jonka mielestä lastentarhanopettajan työ on vuosikaudet ollut ehkä pahinta, mitä voisin kuvitella tekeväni, pidin harjoittelujaksosta eniten juuri lasten takia! He olivat aivan ihkuja :) Tunsin olevani tykätty ja tarpeellinen. Ja syliäkin kaivattiin ja pipin puhaltajaa. Lähdin sieltä kotiin kyyneleet silmissä.
Viimeisenä päivänäni perjantaina sain pitää lapsille musiikkituokion. Pääsin käyttämään tuoreita oppejani täysipainoisen lasten musiikkitunnin valmistelusta. Se meni hyvin! Paras palaute oli, kun eskarilainen tyttö huokaisi tunnin jälkeen "aah, mun paras päivä ikinä"! Silloin viimeistään uskoin, että kyllä minusta voisi olla tähän hommaan. Mutta.
Mutta.
Se homma ei vain ehkä sittenkään ole minulle. En ole ollut vuorenvarma siitä, haluaisinko alkaa opettaa työkseni vai en, joten etenen alkuperäisen suunnitelman mukaan: toukokuussa takaisin pankkiin töihin. Ei kaikkia elämänmuutoksia tarvitse kerralla tehdä. Nyt minulla on kuitenkin muutoksen edellytyksiä olemassa, jos 20-vuotinen ura pankissa jatkossa yskähtelee.
Mutta vielä on kevättä ja koulua jäljellä. Ainakin 15 kirjallista työtä, 2 tenttiä ja monta lastenkirjaa ahkeroineena valmistaudun viimeisen perioidin rutistuksiin: kuvataidetta, musiikkia, liikuntaa, matikkaa (murtoluvut, hyi!) ja uskontoa...kaikkea ihan hirveän mielenkiintoista :D
Pian nähdään!
torstai 18. helmikuuta 2010
Lomaa...
Ai niin, tulihan sitä käytyä vähän lomailemassakin. Latasin akkuja Lanzarotella viikon verran. Ihanaa :)
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Kirjallisia töitä ja kuntokuuri
Helou taas!
Tai mikä "taas" tää nyt on, kun en meinaa millään muistaa kirjoittaa tänne itse mainostamaani blogiin :)
No kuiteski...lukuvuoden kolmas periodi alkaa kääntyä loppuaan kohti. Tammikuussa alkaneet musiikin, kuvataiteen, kirjallisuuden ja biologian kurssit vetelevät viimeisiään; ainoastaan liikunta jatkuu pitkälle kevääseen. Niin. Liikunta.
Siinäpä minulle haastetta: salijumpassa harjoittelimme käsinseisontaa, kärrynpyrää ja aerobicin ohjaamista. Että sitäkin on tullut sitten tällä kropalla kokeiltua! Luistelujakso on parhaillaan menossa ja sen jälkeen perehdymme pallopeleihin ja myöhemmin keväällä yleisurheiluun. Parasta urheiluopetusta, mitä olen elämänä aikana saanut siitäkin huolimatta, että kaikki lajit käydään pikakelauksella läpi. Tai ehkä juuri siitä syystä!
Opettajakoulutuslaitoksen liikunnanopetuksessa on levollista olla. Ei tarvitse osata mitään, ei tarvitse olla liikunnallinen; riittää kun on halu edes yrittää. Opettajat tietävät vuosikausia opiskelijoiden kokemuksia kuunneltuaan, miten huolestuttavan monilla on kouluajoilta muistona vain noloja ja nöyryyttäviä kokemuksia liikunnasta. Nyt meidän tehtävämme on tehdä asennemuutos ja hypätä koululiikunnassa opettajan rooliin: miten opettaisin itse liikuntaa siten, että siitä jäisi oppilailleni iloisia ja mukavia muistoja ja liikunta elinikäiseksi harrastukseksi. Juuri tähän opetus pyrkii.
Liikunnan didaktiikan lisäksi olen liittynyt paikallisen Kuntosalin jäseneksi ja aloittanut hikiurheilun! Vielä pitäisi saada itsekuria tohon syömiseen...
Ai niin, ja onhan mulla menossa vuoden työläin jakso, mitä kirjallisiin tehtäviin tulee. Maaliskuun alussa on vain kaksi tenttiä, mutta sitäkin enemmän esseitä, tiivistelmiä, referaatteja ym. kirjoitettavana. Ja lastenkirjojakin käskettiin lukea useampi; luojalle kiitos ahkerasta lukemisesta omille lapsilleni: mun lastenkirjat on jo luettu, jipii!
Maaliskuun lomaviikolla aion mennä vapaaehtoiseen harjoitteluun poikani päiväkotiin; tarkemmin sanoen eskariin. Saan vähän tuntumaa esi- ja alkuopetukseen....ja kukaties motivaatiota vaikkapa töihin. Pankkiin vai kouluun, jää nähtäväksi!
Kevätauringon paistetta kaikille!
Tai mikä "taas" tää nyt on, kun en meinaa millään muistaa kirjoittaa tänne itse mainostamaani blogiin :)
No kuiteski...lukuvuoden kolmas periodi alkaa kääntyä loppuaan kohti. Tammikuussa alkaneet musiikin, kuvataiteen, kirjallisuuden ja biologian kurssit vetelevät viimeisiään; ainoastaan liikunta jatkuu pitkälle kevääseen. Niin. Liikunta.
Siinäpä minulle haastetta: salijumpassa harjoittelimme käsinseisontaa, kärrynpyrää ja aerobicin ohjaamista. Että sitäkin on tullut sitten tällä kropalla kokeiltua! Luistelujakso on parhaillaan menossa ja sen jälkeen perehdymme pallopeleihin ja myöhemmin keväällä yleisurheiluun. Parasta urheiluopetusta, mitä olen elämänä aikana saanut siitäkin huolimatta, että kaikki lajit käydään pikakelauksella läpi. Tai ehkä juuri siitä syystä!
Opettajakoulutuslaitoksen liikunnanopetuksessa on levollista olla. Ei tarvitse osata mitään, ei tarvitse olla liikunnallinen; riittää kun on halu edes yrittää. Opettajat tietävät vuosikausia opiskelijoiden kokemuksia kuunneltuaan, miten huolestuttavan monilla on kouluajoilta muistona vain noloja ja nöyryyttäviä kokemuksia liikunnasta. Nyt meidän tehtävämme on tehdä asennemuutos ja hypätä koululiikunnassa opettajan rooliin: miten opettaisin itse liikuntaa siten, että siitä jäisi oppilailleni iloisia ja mukavia muistoja ja liikunta elinikäiseksi harrastukseksi. Juuri tähän opetus pyrkii.
Liikunnan didaktiikan lisäksi olen liittynyt paikallisen Kuntosalin jäseneksi ja aloittanut hikiurheilun! Vielä pitäisi saada itsekuria tohon syömiseen...
Ai niin, ja onhan mulla menossa vuoden työläin jakso, mitä kirjallisiin tehtäviin tulee. Maaliskuun alussa on vain kaksi tenttiä, mutta sitäkin enemmän esseitä, tiivistelmiä, referaatteja ym. kirjoitettavana. Ja lastenkirjojakin käskettiin lukea useampi; luojalle kiitos ahkerasta lukemisesta omille lapsilleni: mun lastenkirjat on jo luettu, jipii!
Maaliskuun lomaviikolla aion mennä vapaaehtoiseen harjoitteluun poikani päiväkotiin; tarkemmin sanoen eskariin. Saan vähän tuntumaa esi- ja alkuopetukseen....ja kukaties motivaatiota vaikkapa töihin. Pankkiin vai kouluun, jää nähtäväksi!
Kevätauringon paistetta kaikille!
torstai 14. tammikuuta 2010
Lonkanvetoa ja pohdintaa
Neljän viikon joulutauko opiskeluissa alkaa olla lopuillaan. Mihin se katosi? En tehnyt mitään tavallisia kotihommia kummempia juttuja. En lukenut helmikuiseen mantsan tenttiin, vaikka niin suunnittelin. En tarttunut matikan esseisiin.
Sen sijaan otin aika rennosti ja yritin olla hyväntuulinen äiti. En ehkä karjunut yhtä paljon kuin normaalisti. Luin pari hyvää kirjaa niin itselleni kuin lapsille. Söin ihan sikana konvehteja ja nyt näytän entistä possummalta. Tein muutamat lumityöt, siivosin vaatekaapit, olla möllötin. Tapasin ystäviä ja kävin katsomassa yhden vampyyrielokuvan. Tein alelöytöjä ja kuskasin miestä junan ja kodin väliä. And last but not least: ostin itselleni luistimet ja menin ne jalassa omin avuin jäälle!
Opinnot alkavat maanantaina 18.1. kuvaamataidolla. Olenko innoissani? No rehellisesti sanottuna just nyt en. Paljon helpompi mun olisi kuvitella, että palaan töihin kuin yliopistolle.
Neljä viikkoa on vaarallisen pitkä aika. Siinä ehtii jo pahimmassa tapauksessa tulla uusiin ajatuksiin. Mutta periksi en anna. Tämän tien kuljen loppuun vaikka mikä olisi.
Ja itse asiassa jos tarkkoja ollaan, kaikkein mieluiten jäisin eläkkeelle. Hyvää alkanutta vuotta!
Sen sijaan otin aika rennosti ja yritin olla hyväntuulinen äiti. En ehkä karjunut yhtä paljon kuin normaalisti. Luin pari hyvää kirjaa niin itselleni kuin lapsille. Söin ihan sikana konvehteja ja nyt näytän entistä possummalta. Tein muutamat lumityöt, siivosin vaatekaapit, olla möllötin. Tapasin ystäviä ja kävin katsomassa yhden vampyyrielokuvan. Tein alelöytöjä ja kuskasin miestä junan ja kodin väliä. And last but not least: ostin itselleni luistimet ja menin ne jalassa omin avuin jäälle!
Opinnot alkavat maanantaina 18.1. kuvaamataidolla. Olenko innoissani? No rehellisesti sanottuna just nyt en. Paljon helpompi mun olisi kuvitella, että palaan töihin kuin yliopistolle.
Neljä viikkoa on vaarallisen pitkä aika. Siinä ehtii jo pahimmassa tapauksessa tulla uusiin ajatuksiin. Mutta periksi en anna. Tämän tien kuljen loppuun vaikka mikä olisi.
Ja itse asiassa jos tarkkoja ollaan, kaikkein mieluiten jäisin eläkkeelle. Hyvää alkanutta vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
