Eka päivä!

Olen nyt orientoitunut. Ihan väsyksiin asti. Maanantaina 31.8. klo 12 ahtauduin yliopiston Porthanian rakennuksen P1-saliin, joka tuli lähes täyteen. Meitä oli yli 400. Enkä tuntenut ketään, kääk. Minulla oli Matti Nykäsen sanoin "creme bonjour" -tunne: tämä on tapahtunut ennenkin. Sitä en pystynyt ymmärtämään, että edellisestä kerrasta oli jo 25 vuotta.

Tilastoja: Helsingin yliopistoon oli tänä vuonna 6000 hakijaa, 600 pääsi sisään. Käyttäytymistieteelliseen pääsi vain 8,6 % hakijoista eli seula oli tiukempi kuin keskimäärin. Peräti 80 prosentilla luokanopeksi opiskelemaan hyväksytyistä on aiempia opintoja; ja vain kourallinen tuli suoraan ylioppilaskirjoituksista. Omassa nk. tutor-ryhmässäni on monella jo entuudestaan jokin tutkinto. Valikoimasta löytyy äidinkielen, kuvaamataidon, käsityön, liikunnan, saksan, uskonnon ym. aineenopettajaa sekä muutama lastentarhanopettaja. Emme siis tunne itseämme kovinkaan fukseiksi. Minä varsinkaan, joka kronologisesti laskien aloitan (15 välivuoden jälkeen) 12. opiskeluvuottani. Ja takana on jo 19 vuotta pankissakin. Älkää laskeko näitä yhteen, pliide!

Oli mielenkiintoista kuunnella hallinnon henkilöitä: opintoasiainpäällikköä, -koordinaattoria, opintoneuvojia ym. Eniten nautin kuitenkin dekaanin puheesta: hänen mielestään me uudet opiskelijat olemme "yliopiston toiminnan edellytys" ja "yliopisto on tehnyt paljon työtä saadakseen opiskelijoiksi juuri teidänlaisianne kansakunnan valovoimaisimpia nuoria" (kröhöm:))! Dekaani kehotti meitä juhlallisin sanakääntein lukemaan muitakin kuin tenttikirjoja ja tutustumaan ihmisiin, jotka ovat "toisenlaisia". Dekaanin ääni oli kuin suoraan putkiradiovuosilta, ajalta ennen televisiota, ja olisin kuunnellut hänen hunajaisia kehujaan vaikka kuinka pitkään.

Mutta lopulta päästimme hänet lähtemään raivoisien aplodien saattelemana.

Lisäksi meille kävivät esittäytymässä erilaisten aine- ym. järjestöjen edustajat. Näitä nuoria oli ihanaa kuunnella; heidän esiintymisensä oli selkeää ja niin hauskaa, että se iski suoraan nauruhermooni. Höröttelin hyväntuulisena koko lopputilaisuuden. Jos ei muu, niin ainakin se tuli selväksi, että kaikilla järjestöihmisillä on järjettömän hauskaa ja että hauskanpito on pääosassa opiskelijan elämässä ja järjestöjen keskeinen tehtävä marginaalisen edunvalvonnan lisäksi. No....tää meni vähän liioittelun puolelle: oikeasti ainejärjestöt ja HYY (ylioppilaskunta) tekevät arvokasta työtä opiskelijan etujen ajamiseksi.

Niin...olen siis orientoitunut hauskanpitoon ja vähän opiskeluunkin eilisen ja tämän päivän aikana. Olen eksynyt laitoksen käytävillä, hikoillut rappusissa (ei nuoriso käytä hissiä!), kävellyt loputtomia ylä- ja alamäkiä ja syönyt yliopistoruokaa, joka maistui täsmälleen samalta kuin 25 sitten. Mitä se mauste oikein on, jota ne laittaa joka ruokaan? Olen myös tutustunut n. 20 uuteen ihmiseen!

Sanat "projekti" ja "määritellä" on mainittu kahden päivän aikana kumpikin tasan kerran. Aivojen työsanastoa tuottava osa on jäänyt pitkälle lomalle!