Sanoinko jo, että opiskelu on ihanaa? En olisi uskonut, että hullaannun näin, mutta tunnen löytäneeni oman paikkani. Sen, johon minun olisi pitänyt älytä mennä jo 25 vuotta sitten.

Olen tutustunut uusiin ihmisiin. Monen ikäisiin, mutta enimmäkseen tavalla tai toisella opintojaan jatkaviin tai täydentäviin perheenäiteihin. Olen istunut kiinnostavilla luennoilla, ja saanut nauraa pitkästä aikaa oikein kunnolla. Proffat ovat tosiaan persoonia :) Olen hikoillut. Voi että olenkin hikoillut! Siltavuorelle on kapuamista, mutta se tekee vain hyvää olemattomalle kunnolleni. Olen kirjoittanut raportteja, tenttinyt (ja saanut läpi) TVT-ajokortin (= ATK-ajokortin), tehnyt ryhmätöitä ja uskaltanut avata suuni täpötäydessä auditoriossa. Olen ilahtunut siitä, että iästä, elämänkokemuksesta ja työkokemuksesta on ollut hyötyä. Ja että oikea käsi kestää tuntikausien kirjoittamisen, vaikka ranne leikattiin vasta toukokuussa.

Fuksiriennoissa en ole käynyt. Missään. Olen tullut kiltisti kotiin ja hoitanut arjen logistiikkaa. Miksi aloittaisin ne nyt, kun en harrastanut niitä nuorempanakaan. Olen aina ollut tässä suhteessa vähän tylsä :)

Jotkut asiat sentään pysyvät: ruoka maistuu samalta kuin 25 vuotta sitten. Rakuunalta. Helsingin yliopistolla kaikki maistuu rakuunalta. Paitsi banaanirahka.

Tiesittekö muuten, että Raamattua voi opettaa räppäämällä? Tai että historiassa ei tarvitse enää opettaa vuosilukuja? Tai että on ihan ok sanoa "me mennään"? Tekee hyvää päivittää aivoja. Olen muutamassa viikossa oppinut paljon ja odotan innolla syysloman jälkeen alkavia matikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja käsitöitä (sukankutojat valmistautukaa antamaan tukiopetusta!).

Mutta nyt lähden nukkumaan ja palaan tänne hehkuttamaan taas jossain vaiheessa.

Kaunista ja aurinkoista syksyä kaikille, ammennetaan ruskan väreistä energiaa!!