Pääsin kuin pääsinkin kokeesta läpi, enkä edes täpärästi! Meitä hyväksyttiin pääsykokeen toiseen vaiheeseen 390 ja jätimme taaksemme noin tuhat kokeessa käynyttä. Kesäkuun puolivälissä läpäisseet haastatellaan ja vasta sen jälkeen selviää lopullisesti opiskelijoiksi hyväksytyt.
Valmistauduin haastatteluun lähinnä rentoutumalla: oikean käden rannekanavan ahtauma leikattiin toukokuun loppupuolella, joten minulla oli neljä viikkoa aikaa istua kotona ja ajatella. Olin aiemmin ollut vastaavassa haastattelussa 20 vuotta sitten, kun pyrin opettajankoulutuslaitokseen suorittamaan äidinkielen aineenopettajalta vaadittavia didaktisia ja kasvatustieteen opintoja. Se kokemus jäi mieleeni ristiriitaisena: kolme haastattelijaa, joista yhden tehtävä oli olla päätoimisesti vittumainen. Mietin, mahtaako tälläkin kertaa joku heittäytyä vaikeaksi.
Onneksi olen elämäni aikana tavannut monenlaisia ihmisiä; niitäkin joiden kanssa yksinkertaisetkin asiat voivat olla haaste. Tosin kokemus on osoittanut, että tällaisen ihmisen kanssa oppii itsestään ja toisista ihmisistä eniten. Joutuuhan siinä venymään itsekin, ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi!
Haastattattelupäivää odotellessani lueskelin jälleen vinkkejä Pikkupedagogin blogista: minkälaisiin kysymyksiin kannattaa varautua ja miten ei kannata vastata. Muita blogin lukijoita tuntui huolettavan myös 5 minuutin alustuksen tekeminen annetusta artikkelista. Pikkupedagogin mukaan haastattelijat haluavat kuulla alustuksessa myös kokelaan omia ajatuksia, ei pelkästään artikkelin referointia. Onneksi sentään tänä vuonna haastatteluun ei sisältyne kuvitteellisen oppitunnin pitoa; se olisi kauhistuttanut minua eniten! Tulevaa opettajaa....?
Haastattelua edeltävinä päivinä kirkastin itselleni vastauksen mielestäni tärkeimpään kysymykseen:
- miksi haluan luokanopettajaksi?
Näin sieluni silmin luettelon perusteluista alkaen iästä ("viimeinen hetki") ja vaihtelunhalusta ("19 vuotta pankissa melkein samassa hommassa") päättyen etiikkaan ("ihmislapsen opettaminen on eettisesti arvokkaampaa kuin järjestelmien suunnittelu") ja jaksamiseen ("kaikkea ei voi mitata rahassa").
Kesäkuun 15. päivänä suunnistin Viikin normaalikouluun eettiset arvot päällimmäisenä mielessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti