Kokeessa

13. toukokuuta 2009 tungeksin muiden kokelaiden kanssa suuren luentosalin ovista sisään. Oven narinaa ja salin tuoksua myöten kaikki oli säilynyt ennallaan kesästä 1984. Perinteen vuoksi laitoin laukkunikin ikkunalaudalle samaan kohtaan kuin 25 vuotta sitten. Kynä, kumi, vesipullo ja ajokortti mukanani etsin itselleni paikan ja ryhdyin vain ihan reilusti jännittämään.

Vuodet eivät ole valmistelleet tällaisiin tilanteisiin. Pankkitöissä hankittu esiintymiskokemus ja asiantuntemus eivät nyt auta. Voisin kertoa eu-maksuasetuksen 2560/2001 sisällön lähes sanasta sanaan ja pitää pitkällisen (ja pitkästyttävän) esitelmän SEPA-maksun ihmeellisyyksistä, mutta mitään hyötyä siitä ei olisi luokanopettajan pääsykokeen monivalintatehtävissä. 43 vuotias ja kädet hikoavat kuin hetkeä ennen ylioppilaskirjoitusten alkua...sydänkin läpättää miten sattuu; ei tehoa nyt betasalpaajakaan.

Kun koe sitten lopulta alkaa, se on hankala ja osin vaikea. En muistanutkaan, miten armotonta yliopistoväki on: kokeessa on monenlaisia monivalintoja, hämääviä kompia ja oikein inhottavia kysymyksiä aiheista, joita en muista nähneeni koko kirjassa. Ja siitäkin kysytään: "valitse seuraavista vaihtoehdoista: "oikein", "väärin", "asia ei selviä koemateriaalista".......niinpä! Vailla järkeä olevista väittämistä jäi mieleeni seuraava (mukaeltu): "nuoren kotona pyöriminen on spiraalia kehitystä". Mitäköhän, jos jotain, uskoisit tämän tarkoittavan?

Koeaikani kuluu viimeiseen sekuntiin asti tehtävien kimpussa. Tunnit vilahtavat ohi kuin varkain, ja oloni on hutera, mikä minusta on paljon sanottu. "Vaikea, tuskin pääsen, mutta olenpahan kokemusta rikkaampi", ovat ensitunnelmani, jotka tekstaan niille harvoille, jotka jotain tästä ponnistelusta tietävät. Nyt pitäisi vain odottaa kaksi viikkoa, kun tulokset tärähtävät tiedekunnan nettisivulle. Jossain sentään on edistytty: tulokset julkaistaan netissä tiettyyn kellonaikaan tiettynä päivänä. Siihen asti vain odotellaan.